Inspiraatiota mä metsästän

~ Taisin löytää suuuuuren! ~

Viiden kuukauden piirtotauon jälkeen ujutin käteni kuulakärkikynän luokse ja piirsin sillä ympyrän – keskelle luonnospaperia – pelkän tavallisen ympyrän. Laskin kynän alas ja siirsin katseeni tietokoneen näyttöä kohti. Sormenpääni hipoivat näppäimistöä aivojeni ladatessa energiaa tulevaa koitosta varten. Vedin syvään henkeä – koko maailma pimeni.

Näppäimistö savusi, tietokoneen näyttö täyttyi Times New Romanin päätteellisistä kirjaimista ja korvistani kuului neuronien sydäntäraastavaa ulinaa. Aivojeni oksentaessa sateenkaaren värisiä nuottiviivastoja ja pilvilinnojen puutarhoihin räjähtäviä yksisarvisia, tunsin inspiraation kuumottavan sormen kaivelevan suoniani. Yö ja päivä sulautuivat yhteen eikä Nukkumatin deittiprofiiliin ilmestynyt uusia viestejä.

Motoriikkani pysähtyi totaalisesti ja verestävät silmäni leijailivat näytön yllä ihaillen masokististen tuntien aikaansaamaa tuotosta.

"Ihan paska."

---

Eli siis... Metsästin inspiraatiota kirjoittamalla kuutisen sivua satunnaista ajatusvirtaa jonkinnäköisen tarinan muodossa. Yllätyksekseni kyseinen metodi toimi loistavasti ja sain lopulta aikaiseksi lähes kokonaisen luonnoslehtiön verran piirroksia – tai no, ei nyt ihan. Ilokseni sain aikaiseksi tehtyä pari ihan valmiiksi asti ja muutaman edes aloitusasteelle. Osa luonnoksista löytyy deviantARTin SKETCH DUMPista.

Täydellisen sekasortoisen unirytmin kehittymisestä voin kiittää piirtämisen parissa valvottuja öitä ja uuden blogin muokkaamista. Tosiaan, teloin WordPress-blogistani käyttökelpoisen oksennusämpärin, jonne tungen tästä lähtien luonnoksia, WIP-töitä ja muita lähinnä piirtämiseen liittyviä lehmien edeltävänä päivänä syömiä kukkia – englanniksi. Englannin keskeltä tosin löytyy tilaustyöinfo suomeksi, mikäli sellaiseen kiinnostusta löytyy.

Palaute ja parannusehdotukset ovat aina tervetulleita!

Pieni maistiainen blogin sisällöstä ja inspiraation metsästyksen tuotoksista
Majin Tantei Nougami Neuro © Yuusei Matsui

Tuosta pikkunapista tulikin mieleen, että myös tähän blogiin löytyy yksinkertaisia linkkikuvia. Jos joku kauhukseen blogilleni eksynyt haluaa jakaa hermojärkytyksensä muille linkittämällä blogini omalleen, saa tämä säälini ylleen pukeva otus sen tehdä. Ethän suoralinkitä, kiitos ;)

Ehkäpä siinä kaikki tällä erää. Nukkumatti odottaa edelleen viestejä kyyneleet silmissään, mutta kärsikööt yksinäisyyttään vielä hetken. Hemmetti soikoon miten unirytmi voikin olla näin sekaisin... Älkää lapset ottako mallia.

Päivän musiikkikatsaus

---

~ Hyvää yötä... ~

Täällä syödään sukulaisia!

~ Munamies on söpö – vaikken edes katso Putousta ~

No tulihan se loma sieltä – Turku, Turku, Turkuuuu!!! Ihana päästä taas kotiin löhöilemään ja näkemään kavereita. Tämä päivä tosin meni digimedian perusteet -kurssin esitelmän, junassa istuskelun, ähkysyömisen ja iltapäivänokosten parissa. Jospa huomenna saisin heitettyä takin niskaan ja lähdettyä kaupungille kaverin kanssa.

Vaikka monet muut saivat tehtävätaakan pois harteiltaan jakson loputtua, itse idioottina jouduin siirtämään monet tehtävät juurikin lomalle. Ei siis ihan täysin löhöilyksi mene. En vain koskaan opi, että tehtävät voisi tehdä ajoissakin eikä viimeisenä yönä! Yötyöskentely tosin on mieluisaa puuhaa...

Työmäärästä huolimatta aion ottaa kaiken ilon irti lyhyestäkin lomasta. Kehoni vain taitaa olla eri mieltä ja heittää kehiin kunnon flunssan... Tunnollinen opiskelija sairastaa lomalla, eikö se näin mene? Noh, eipä voi muuta tehdä kuin vetäistä khakinvihreä lippis päähän ja määrätä valkoiset sotajoukot taistelemaan taudinaiheuttajia vastaan – jos oikein tarkkoja ollaan niin pistää T-tappajat komentamaan leukosyyttiarmeijani makrofagisotilaita – vai miten se nyt meni.

Kello raksuttaa ja silmäluomia alkaa painaa. Ehkäpä voisin painua unten maille taltuttamaan toistaiseksi tuntematonta nuhaa. Hyvää yötä ja rattoisaa lomaa teille, joilla se nyt on päällä!

Jostain syystä pidän tästä aivan kauuuhiasti!

Sitä pitää olla viileä

Tämänhetkinen olotila on mehukkaan sekasortoinen,

vaikkakin jo hieman lieventynyt

•••

~ Tajuaminen on yliarvostettua ~

•••

•••

– Minä ja mun 'en itke' -periaate...

– Sanoitko sä et: Ole kakka hiljaa?

Älä itke, ruma lapsi...

Ota rusina tai --?

Pettymys itseen on äärettömän raivostuttava tunne... Mikäpä sen ihanampaa kuin herätä aamulla järisyttävään ketutukseen ja lompakon korvia raastavaan tyhjyyden kirkaisuun samalla, kun henkinen olotila juoksee maratonia helvetin 273,15 asteen pakkasessa pysyäkseen hengissä eilisillan maksaterrorismin jälkeen. Ilmassa ehkä lievää liioittelua.

Hengissä kuitenkin selvittiin eikä tuo sunnuntaiaamun psyykkinen itkupotkuraivarikohtaus onneksi kovin kauaa kestänyt. Tilannetta lievensi myös todellisen lompakkotyhjyyden vähäisyys verrattuna pelättyyn ja kolmen teekupillisen nauttiminen suhteellisen lyhyessä ajassa. Zumba tosin jäi väliin pienen nuhaolon vuoksi – siitäkös taas nousi räät aivoihin...

Maanantaiaamuna iloitsin suuresti siitä, että ehdin ajoissa kouluun ja heräsin kellonsoittoon juuri, kun kylässä ollut vammainen mieshenkilö pyörtyi lyödessään päänsä huoneeni patteriin. Herätyskellon tuhannetta torkkuhälytystä vilkaistessani oli pakko haistattaa sisäisesti paskat ja valmistautua lähtemään "uudelleen" kouluun – myöhässä.

Kouluun lähtiessä pohdin hyvin pitkään, että kehtaanko laittaa käyttämättömän neuletakkini päälle – lopulta vain pistin sen. Yllätyksekseni ihmiset jopa pitivät siitä, mutta edelleenkin tunnen oloni hieman vaivautuneeksi pukiessani jotain uutta tai edes hieman omasta normaalistani poikkeavaa. Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, että ylipäätänsäkin laitoin sen päälle vaikkei se ehkä maailman parhaiten päälle istukaan.

Koulun jälkeen oli pakko pistäytyä Arnoldsilla ystävänpäiväherkuilla. Itse maistoin ensimmäistä kertaa täytettyä bagelia – tietysti tonnikalatäytteellä – ja seurasin vierestä, kun kaverit mussuttivat herkullisen makeita rasvamössödonitseja. Omnomnom, hyvää...

Huomenna sitten pistän itseni puolentoista tunnin hikitreeniin miettiessäni kaikkia pikkuasioita, joita tein mielestäni väärin viimepäivien aikana bodycombat + zumba = hikeä perkele!

♥ Niin ja tietysti, hyvää ystävänpäivää! ♥

Sunnuntaivitutus lähti myös tällä, voi niitä Ricky-fanitusaikoja...

Ylös, ulos ja lenkille!

No nyt se sitten alkoi – eli päätin tosissani ottaa itseäni niskasta kiinni ja rynnätä kohti tavoitteita ja parempaa itsetuntoa!

Satuin törmäämään YouTubessa hyvin motivoivaan videoon, jossa puhuttiin vain tästä hetkestä, eikä mennyttä tai tulevaa tarvinnut miettiä ollenkaan. Kyseinen henkilö seurasi omien tavoitteidensa saavuttamista pitkään ja näytti monille esimerkkiä kuinka asiat voi tehdä. Repäisin videosta kunnon motivaatiopiikit itseeni ja ryhdyin listaamaan omia tavoitteitani.

Ruokavalio? Check. Herkkulakko? Check. Liikunta? CHECK!

Normaalisti en pahemmin harrasta liikuntaa – mitä nyt välillä tulee käytyä esimerkiksi jumpassa – mutta nyt liityin LadyLine kuntoilu- ja hyvinvointikeskuksen jäseneksi, joten seuraavat kaksi vuotta on pakko pitää kunnosta huolta!

Eilen kokeilin flexillä treenaamista ja puolentunnin RVP:tä – sieltä suihkun kautta infrapunasaunaan ja kaikkiaan neljän tunnin päästä pääsin lähtemään kotiin. Tänään tutustuin cardiosalin pyörään, soutulaitteeseen ja juoksumattoon, mutta otin ryhmäliikunnan kannalta rennommin tunnin Fitness Pilateksessa. Kyllä nyt uni maistuu! Jatkossa ajattelin heittäytyä LadyLinelle suunnilleen joka toinen päivä.

Ruokavalioideoita napsin netistä ja omista maalaisjärkikolosista, mutta pitäydyn kuitenkin ihan normaalin ja monipuolisuuden rajoissa. Aamupalana syön nykyään muutenkin kaurapuuroa, mutta vihdoin tajusin annostella sen vähän pienempiin lautasellisiin. Koulussa syön aina kunnon aterian, koska kuitenkin maksan siitä yhdestä annoksesta sen 2,50€.

Kotosalla pitäydyn hedelmissä ja vihanneksissa ja syön lihaa sellaisenaan – en siis tee lisukkeeksi riisiä, perunaa tai makaroonia. Vihreää teetä nautiskelen kerran kaksi päivässä ja yritän pitää kokoajan vesipullon vieressä. Lisäksi yritän inhosta huolimatta huuhdella vedellä alas kaksi valkosipulinkynttä päivittäin. Leipää syön tästä lähtien vain koulussa.

Sokeriaddiktoitunut kaverini ehdotti myös yhteisen herkkulakon aloittamista, joten olihan sellainenkin tarjous pakko ottaa vastaan. Lakkorikkurille koittakoon karmiva rangaistus... Perjantaisin tosin saa pitää pienimuotoisen karkkipäivän.

Mitäpäs muuta, Miikolta lähtee huomenna MANboolssit, joten pysyttelen kotosalla ja voivottelen tyhjentynyttä tiliä. Voisin myös ostaa pikkurasian salmiakkia – onhan sentään perjantai!

Tuollaistahan se treenaaminen on – aina.

♥ Niin ja rakkaalle äidille kiitokset liikuntasponsoroinnista! ♥

Niksinurkka

Lojuuko nurkissasi turhan tyhjiä pahvilaatikoita ja masentunut kissa? Ei hätää! Pesukarhun niksinurkka pelastaa tilanteen!

Yleisesti ottaen kissoille on hauskinta temmeltää pelkkien tyhjien pahvilaatikoiden seassa tuntikausia, mutta joskus ihmisolentojen kipukynnys pahvihirviöiden sekasortoa vastaan pettää. Jos tässä vaiheessa vielä huomaa tarvitsevansa kissataloa a.k.a. condoa, mutta lompakko huutaa hoosiannaa, niin suosittelen kokeilemaan äärimmäisen halpaa vaihtoehtoa – tee se itse.

Kestävän ja tukevan condon voi rakentaa itse kunnon työkaluillakin, mutta tähän versioon tarvitaan vain pahvilaatikoita ja teippiä.

Kissan kerrostalo: 

Olen jo aikaisemmin tehnyt pienen kissatalon, mutta nyt iski laajennusinto. Aloitin homman luonnostelemalla ideani paperille ja keräämällä materiaalit kasaan: pari pahvilaatikkoa, harvinaisen ruman väristä ilmastointiteippiä, sakset ja puukko.

Kissaparatiisiin yhdistyvät myös valmiiksi löytyvä raapimapuu ja juuri tilaukseen laitettu kattoon yltävä kiipeilypuu.

Nurkasta löytyi muutamia pahvilaatikoita, koulusta bongattu tyhjä paperirulla, kynsienteroitushiiri ja kissa.

Ensimmäisenä teippasin ison pahvilaatikon toisen sivun kunnolla kiinni ja vahvistin muuten huterat kohdat. Tarkoituksena oli saada korkeasta pahvilaatikosta kaksikerroksinen, joten sisälle piti saada taso katolle hyppäämistä varten. Koulusta napattu tyhjä paperirulla sopii loistavasti tason tukipilariksi ja siitä saa myöhemmin sisalnarulla hyvän raapimapaikan. Tason voi myös toteuttaa pienemmällä pahvilaatikolla.

Sisätaso seksikkäällä teipillä teipattuna.

Leikkasin toisesta pahvilaatikosta sopivan kokoisen palan tasoksi ja teippasin sen pahvilaatikon sisälle tolpan korkeuteen. Tolpan kiinnitin vasta tämän jälkeen. Vaikka olenkin äärimmäinen pilkunviilaaja, en antanut rypistyvän teipin häiritä. Tässä tapauksessa on turha pistää silitysrautaa peliin – kissa kuitenkin repii ne jossain vaiheessa irti – pääasia, että rakennelma kestää. Kuten aikaisemmin totesin, sisalnarulla saa tolpankin kissalle hyötykäyttöön.

Tadaa, talo on mystisesti valmis!

Loppuaika kului kulkuaukkojen ja ikkunoiden leikkaamisessa. Ison laatikon molemmat reunat on teipattu umpeen ja se on yhdistetty pienempään taloon. Sisäkautta pääsee myös pienempään taloon. Lisäksi tein uudesta pahvipalasta kulkutason raapimapuun päälle, jotta kokonaisuus näyttäisi edes hieman yhtenäisemmältä. Välissä on myös pieni pahvikiila, ettei raapimapuu pääse siirtymään liian lähelle taloa. Kiinnitin myös kynsienteroitushiiren pahvilaatikon kylkeen, mutta taidan nostaa sitä hieman ylemmäs.

Kyllä sitä taisi edes jonkin verran kiinnostaa laajennettu hökkeli.

Siinäpä teille yksinkertaisia ideoita omien kissatalojen rakenteluun! Tulevaisuudessa olisi tarkoitus päällystää talo beigellä karvakankaalla, koska ulkonäöllisesti talo ei ole kovin sisustusystävällinen – ehkäpä saan silloin aikaiseksi Niksinurkka II:n. Ideoita otetaan vastaan!

Lopuksi vielä rakentelumusiikkia:
 

I'm too sexy

~ too sexy for my cat ~ 

Seuraavaksi olisi luvassa väsyneen tuhertajan piirtämisasiaa. Jos ei vielä ole selvinnyt, niin nyt tiedoksi, että minä harrastan piirtämistä ja maalaamista. Jostain syystä kuvien työstäminen luonnistuu parhaiten yöllä – nyt varsinkin, kun unirytmi on joululoman aikana ehtinyt ryöstäytyä käsistä – varmasti aika yleinen ilmiö piirtäjäihmisten keskuudessa...

Viimeisin, mitä olen valmiiksi saanut, valmistui viime yönä. Vihdoinkin sain kaverille tehtyä uuden taustakuvan. Eihän se toki muutamaa kuukautta odottanut vuoroaan...

 

deviantART 

Tässä samalla ajattelin vähän mainostaa, että otan myös tilaustöitä vastaan, joten saa ottaa yhteyttä, jos kiinnostaa. Hintatietoja ym. tärkeää infoa löytyy englanninkielisenä deviantARTista. Ehkäpä joskus laitan tänne suomenkielisen infopaketin, mutta toistaiseksi saa englanninkielen taito riittää.

Asiasta kaappikelloon... Miiko on täys ADHD. Heh heh, taitaa sukukalleudet lähteä aika piakkoin, kun tuolla tavoin riehuu 24/7 eikä anna toisen kissan olla rauhassa ollenkaan. Onhan se aika hellyyttävää, kun toinen tunkee väkisin syliin juuri, kun yritän tehdä jotain tärkeää tai muuten vain keskittyä johonkin.

Syntymäpäivälahjaksi sain suunnilleen 3 tuntia unta + paskaisia tassunjälkiä ja vanhemmilta pikkujouluarvonnasta voitetun suklaajoulupukin. Ruokapöydässä puolestaan komeilivat jouluhalko ja voileipärulla. Kylläpä nyt oli ruskeat synttärit! Illan pelastuksena löysin kaapista äidin tekemää limppua, graavilohta ja lihahyytelöä, nam nam! En tosin ole ikinä saanut näin montaa syntymäpäiväonnittelua. Naamakirja on hämmentävä vekotin...

 

♥ Kiitoksia kaikille onnitteluista! ♥

Santa darling

 

~ Merry Christmas and Happy New Year ~

.

.

.

Loppuun pari pakollista joululaulua:

~ Suurkiitokset Jacklinille minipesukarhusta! ~

•♥•

Mä tuun kylmästä lämpimään

~ Kuule beibi me tavataan vielä! ~

VAROITUS! Seuraavaksi luvassa äärimmäistä angstiragetusta, jonka johdosta saattaa ymmärtää väärin joutuneensa itse valituksen kohteeksi. En tässä nyt puhu yksittäisistä ihmisistä vaan yleisesti vuosien varrella ärsytystä aiheuttaneista olennoista. Vitutus on nyt tällä viikolla vaan sattunut pakkautumaan päälle aikamoisella paineella, joten täytyy päästellä vähän höyryjä pihalle.

Pakko sanoa, että NYT VITUTTAA! En vain jostain syystä kykene ymmärtämään ihmisiä, jotka kuvittelevat maailman pyörivän heidän ympärillään ja muiden ihmisten toimivan heidän shakkilautansa nappuloina. Itse yritän aina parhaani mukaan ymmärtää toisia ihmisiä ja ajatella useista eri näkökulmista asioita, mutta joskus kai se raja vaan tulee vastaan...

Turhauttaa, itkettää, suututtaa, vituttaa – ihmeellisiä sanoja, mutta kai niilläkin jokin merkitys on. Itsessäni suututtaa eniten järjetön äititeresamaisuus. Kaikki ovat samanarvoisia ja jokainen ansaitsee tukea ja turvaa bla bla, parannan kaikki äidillisellä kosketuksellani wohooo! Sitä aina tekee parhaansa ollakseen kaveri – ystävä – vaikka lopulta saakin takaisin vain limaista paskaa ja syytteitä. Jotkut tuntuvat tahallaan rypevän masokistisessa itsesäälissään, jotta heidät huomattaisiin ja hukutettaisiin kehuilla ja rakkaudella. Toivon syvästi, että tämänkaltaiset ihmiset tiedostavat lopulta jäävänsä yksin, koska tuskinpa kukaan jaksaa ikuisesti hyysätä voimakkaista äidillisistä vaistoistaan huolimatta...

♪ Mä haluun vähän kiitollisuutta ♪

Toisenlainen psyykkistä stressiä aiheuttava ihmisryhmä on narsistit. Koko maailma pyörii vain heidän ympärillä ja jumalatkin polvistuvat heidät nähdessään – korjaan, HE OVAT jumalia. "Kato, mulla on massii ja vaikutusvaltaa. Mä sanon, sä teet. Hiffaaaaaks??" FFFFFFFFFFFUUUUUUUUU! NYT SE SINKO TÄNNE!!!

On todellakin ihanaa, että ihmiset ovat erilaisia ja näkevät asiat toisin, mutta ei herrajumala, kun joidenkin on pakko tehdä pienistäkin asioista niin helvetin vaikeita! Tässä itse luultavastikin teen juurikin näin, mutta koen ansaitsevani pienen ragetushetken, koska en koskaan tosissani suutu. Enhän nytkään ole suuttunut mistään, mutta tässä nyt on lähinnä kyse vain äärimmäisen hermojaraastavasta ärsytyksestä ja äidillisestä turhautumisesta. (Mulla ei ees oo lapsia...)

Noh, oli miten oli. Maailmassa on myös ihania ihmisiä! Ne ovat niitä, joille voi vain puhua ja purkaa tunnon tuskiaan silloin, kun ketuttaa. Jokaisella tulisi olla edes yksi sellainen ja yritän itse parhaani mukaan täyttää tämän roolin kaikille, jotka kokevat sen luonnolliseksi.

Kiitos teille siitä! ♥

.
.
.
.
.
.
.
.
.

 

Lopuksi vielä terveisiä hevipukilta

a.k.a. minä kämäisessä 20€ joulupukkiasussa kavereiden kaulahuivit mahana

Sika

~ sen perää maistetaan ~

Nyt lähtee itsetunnon kohotuskuuri käyntiin! Enää ei oikein jaksa tätä toisiin vertailua ja itsensä ylikriittistä arviointia. Onhan minulla huomattavasti parempi näkemys itsestäni kuin esimerkiksi yläasteella, mutta vieläkään en ole päässyt eroon "Hyi, olen ruma!" -kohtauksista. Asennemuutokseen siis tähdätään.

Ylipäätänsäkin ihmisten – etenkin nuorten naisten – olisi hyvä päästä eroon jatkuvasta alemmuuskompleksista. Alkaahan se pikkuhiljaa ärsyttää muitakin, jos joku koko ajan mollaa itseään ja valittaa asioista, joihin kukaan muu ei kiinnitä huomiota.

"Kato nyt tätäkin! Siis HYI! Kamalat jenkkakahvat ja hyyyyyyyyi!"

*viil viil angst angst*

Tottahan se on, että median paine muokkaa ns. kauneusihanteita ja naiset – mikseivät miehetkin – luulevat, että jokaisen tulee olla mallin mitoissa ollakseen kaunis ja hyväksytty. PASKANMARJAT sanon minä!

Aivan sama sijoittuuko henkilö ihannemittojen ylä- tai alapuolelle, sellaiseksi hän on kasvanut ja olkoot sellainen, helvettiäkö se muille kuuluu! Terveydelliset seikat ovat tietenkin asia erikseen, mutta yleisesti ottaen ei pitäisi arvostella ulkonäköä minkään tietyn kaavan mukaan. Luultavastikin tässä jaarittelen itsestään selvyyksiä, mutta eipä se uudelleen miettiminen pahaa tee.

Käännypä katsomaan peiliin ja mieti itseksesi, mikä sinussa on hyvää. Onko sinulla kenties hyvin muotoutunut nenä tai kauniit silmät? Saako pieni meikkiripaus tai uusi mekko taikoja aikaan? Äläkä perkele kiinnitä huomiota siihen olemattoman pieneen finniin nenäsi päässä, anna sen olla ja keskity siihen, mikä on hyvää. Edes yksi pieni yksityiskohta näin ensialkuun tekee yllättävän hyvää!

Minun vuoro. Yksi asia, josta itsessäni pidän on hiukset. Harrastan hiusten kasvattamista ja koen onnistuneeni siinä aika hyvin tähän mennessä. Toki on vielä aika pitkä matka tavoitteeseeni, mutta äkkiäkös ne siihen mittaan yltävät. Otin hiukset ensimmäisenä tarkasteluun, koska ajattelin muutenkin satunnaisesti tehdä pieniä blogimerkintöjä mm. hiustyyleistä ja omaan hiuspituustavoitteeseeni matkaamisesta.

9.12.2010

Ovathan ne nyt jo melko pitkät, ja joku saattaa ihmetellä, että miksi ihmeessä haluan enää kasvattaa tuon enempää. Noh, se nyt vain on toiveena! Toinen asia, johon ehkä kiinnittää huomiota on kuvanmuokkaus. No joo, tulihan siitä vähän liikaa poistettua jenkkakahvoja ym. mutta pitipä nyt aloittaa edes jostain tämä itsetunnon kohotus, heh heh...

Seuraavana tehtävänä olisi repäistä oikein kunnolla ja tilata haaveilemani kengät netistä. Eivät ihan sitä jokapäiväistä tyyliäni, mutta varmasti tekevät hyvää itsetunnolleni, jos vain löytäisin jonkun hienon mekon niiden seuraksi!

Ehkäpä tässä vihdoinkin kaikki tältä erää. Nukkumaanmenoaika!

KAUNIITA unia!

Linnassa viha viilenee

Kyllähän ne Linnan juhlat nyt täytyy katsoa joka itsenäisyyspäivä!

Niin pääsi käymään, että päädyin katsomaan Linnan juhlat YLE areenasta ja samalla valvoin koko yön... Eipähän tuota ongelmia nousta sängystä ylös, kun on jo valmiiksi ylhäällä. Huh huh, mikä päivä! Jokainen ihan koomassa pidennetyn viikonlopun jälkeen. Väsymys, naurua, syvempi väsymys, lisää naurua, trolololo...

Kuten aina, Linnan juhlien yhteydessä on PAKKO analysoida vieraiden asuja ja valita niistä se paras/huonoin. Itse en oikein syttynyt Karita Mattilan kaula-aukolle, mutta muiden joukosta löytyi pari upeaa luomusta. Omana suosikkina toimii Satu Taiveahon sininen unelma! – Ihana puhua ihmisistä aivan kuin tosissani tietäisin keitä he ovat.

Siinä oli lyhyt Linnan juhlien jälkikatsaus. Hereillä pysyminen vaatii pian silmätikkuja, joten ehkäpä tästä siirryn tekemään jotain aivoja virkistävää = tiskaan paskaiset tiskit, jotka ovat lojuneet lavuaarissa koko viikonlopun.

Lopuksi tosin maailman turhin WTF -moment:

JIZZ IN MY PANTS

 

Älkää ottako liian vakavasti, kiitos...

Hullun paperit

Nyt se on todettu – paska on pahaa.

Söin kirjaimellisesti paskinta kebabia ikinä! On se hienoa, että salaatinkastike maistuu siltä kuin se olisi seissyt jääkaapissa kuukauden. Edes minun omatekemä kermaviilikastike ei maistunut yhtä kitkerän happamalta kuin tuo... Eikä kyllä ollut mikään halpa kebu.

Lievästi sanottuna olo on kuin kusessa uitetulla norsulla. Tarpeet on tyydytetty, mutta olisi se maku voinut parempikin olla. Vertauskuva oli oma keksimä, höhöhö...
  

Lisäksi tässä harmittaa myös se, että nyt en voi edes lihoa hyvällä omatunnolla, kun ruoka ei edes ollut hyvää! Siispä jumppatuokio kehiin:

Taitaapa olla ylimakean teen paikka...

Kuka puhuu?

Olipas se mieltä virkistävä löytö, kun huomasin vessanpöntössä silpottua vessapaperia ja lattialla märkiä tassunjälkiä... Miiko on selvästikin löytänyt uuden harrastuksen.

Tähän väliin pikaisesti...

Hyi saakeli, että pelästyin aikaisemmin! Yritin selata tassuista kuvia ja legendaarinen "fake scanner" pöllähti eteen. Pieni sydänkohtaus iski siinä vaiheessa, kun ei looginen ajattelu oikein pysy perässä sellaisissa tilanteissa. Noh, taisin selvitä pelkällä säikähdyksellä, mutta IHMISILLÄ ON PÄÄSSÄ VIKAA ja PALJON!

Yritän saada kaikki 15 persoonaani ajattelemaan jotain aivan muuta, joten seuraavaksi vuorossa:

Valokuvaustaitoni ovat aikalailla vauvan tasolla, joten älkää välittäkö pahasta tavastani nimeltään Rape by Photoshop

Kylläpäs nyt on hankalaa tämän koneen kanssa... Pelästyin liikaa ja nyt kuvittelen tietokoneeni olevan täynnä viruksia ym. pahansuopia paskiaisia. Helpotus oli kyllä mahtava viimeisen virustarkastuksen jälkeen, kun mitään ei löytynyt. Ei edes niitä pieniä söpöjä FBI-agentti-keksejä, jotka seuraavat jokaista internetissä tekemääni liikettä. Ensin tosiaan löysin koneelta 17 malicious-tracking-cookieta ja sitten olin vähällä asentaa haittaohjelman koneelle.

Voi nainen, nainen! Biuwiuwiuwiu, valot välkkyy ja kone huutaa hoosiannaa. Tämän(kin) takia kannattaisi pitää unirytmistä kiinni ettei vahingossakaan tulisi aiheutettua ylimääräistä vahinkoa, eikä myöskään tulisi puhuttua palturia pitkin yötä asioista, joista en oikeastaan tiedä hevon paskaakaan yhtään mitään. 

Puheista päätellen, pitäisi kai mennä jo nukkumaan...

♪ Hyvää yötä ♪

No hyvää päivää!

Vihdoinkin sain aikaiseksi luotua blogin itselleni – wohoo, party party!

Tähän ensialkuun haluan sanoa, että blogin tarkoitus on toimia ajatusteni oksennusämpärinä, joten sisältö saattaa vaihdella dramaattisesti mielialamuutosteni mukaisesti. Toivon myös ettei kukaan vetäisi herneitä nenäänsä tunnistaessaan itsensä jonkin blogikirjoituksen limaisista yksityiskohdista, tarkoitukseni ei ole loukata, vain löysätä päätäni jo vuosia kiristänyttä nippusidettä.

"Parempi vaan, kun ei yritä kirjoittaa kenellekään. Sellaista ajatusvirtaa vaan niin tulee paras!"

Että tämä päivä on ollut kummallinen... – Tuntuu myös kaamealta kirjoittaa pitkästä aikaa ns. kunnon kirjakielellä, mutta pakkohan se on yrittää saada jokin aukko jälleen täytettyä! – Niin ja tosiaan, tämä päivä. Eksyin taas selailemaan netin hääpukuvalikoimaa. Ei sillä, että olisin naimisiin menossa, mutta ihan muuten vain. AI ETTÄ jotkut niistä on vaan niin kauniita! Saisi jo se perhanan "folioonkääritty tollo" tulla, että saisin itsekin hyvällä omatunnolla pukea tyylitellyn lakanan päälleni...

www.haapuvut.fi

www.niinatar.fi

Vielä, kun saisi itsensä ahdattua tuollaiseen asuun... Luultavastikin saan satikutia laittamalla kuvia luvatta blogiini, jota kukaan ei lue. Poistan ne sitten hyvin mielin, jos joku tulee vetämään hihasta = vetää turpaan ja saarnaa raivokkaasti tekijänoikeuslain noudattamisesta.

Asiasta kaappikelloon...

Rakas kissani Miiko päätti monen tunnin nokosten jälkeen juosta ympäri kämppää ja raadella jalkani verille. Myös vessapaperirullan levittäminen vessan lattialle tuntuu mieluisalta puuhalta, eikä tietenkään saa unohtaa äänenavausharjoituksia, joiden tarkoituksena on ärsyttää palvelijaa mahdollisimman paljon. Turpa kiinni jo! Antaa kissan leikkiä!

Ansaitsen kyllä sen vitutuksen purkaukset, kun menin tuhoamaan sen joulukalenterin... Osa luukuista oli tyhjänä, koska sisältö oli valunut toiseen reunaan. Piti repiä hieno kissapahvi päältä pois ja pistää herkut talteen.

"Meh wants!"

Lopuksi vielä päivän YouTube-katsaus ja sitten tämä saa puolestani olla tässä. Eihän tätä tullutkaan kirjoitettua kuin muutaman tunnin ajan... On se kumma.

 

Kiitos ja näkemiin!